Onni Forsell Oy
 


Yhtiöstä ja sen historiasta

Yhtiön perustaja ja nykyisen hallituksen jäsen Onni Forsell aloitti tynnyrien pesut jo vuonna 1971 sivutöinään toisen palveluksessa. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1978, hän aloitti toiminnan itsenäisenä yrittäjänä.

Aluksi tynnyrit pestiin ja kunnostettiin käsityönä. Vuonna 1987 yhtiö muutti uusiin tiloihin Rajamäelle. Tällöin hankittiin automaattinen tynnyripesu- ja maalauslinja ja kolhujen oikaisukone.

Asiakkaan ääntä ja toiveita on kuunneltu kaiken aikaa. Vuonna 1996 investoitiin konttipesulinjastoon, kun asiakkaat näin toivoivat.

Perheyhtiön palveluksessa on noin 20 henkilöä.


Onni Forsell Oy