|
| |
Ympäristö
Onni
Forsell Oy:n
ympäristöpolitiikkana on
palvelun ja työn tekeminen niin,
että tiedostetaan toimintojen
aiheuttamat
ympäristövaikutukset ja
sitoudutaan niiden jatkuvaan
seuraamiseen ja vähentämiseen.
Yhtiölle luovutettiin vuonna
1999 alalla ainoana yrityksenä
ISO 14001
-ympäristöjärjestelmän
mukainen sertifikaatti.
Lisäksi yhtiö on maassamme
ensimmäisten joukossa sitoutunut
eurooppalaisen kemianteollisuuden
RC-ohjelmaan.
Yhtiö on saanut Nurmijärven
kunnan ympäristöpalkinnon
vuonna 2005. Vuonna 2004
Ympäristöjohtamisen yhdistys
luovutti yhtiölle kunniakirjan
toiminnasta ympäristöjohtamisen
edistämiseksi.
Toiminta vähentää
jätettä
Onni Forsell Oy tukee kestävän
kehityksen elämäntapaa
käytännön työssä puhtaamman
ympäristön ja raaka-aineiden
säästämisen puolesta.
Kunnostettu tynnyri voi kiertää
teollisuudessa jopa 5-6 kertaa.
Toiminta on jätelain hengen
mukaista, se säästää
oleellisesti neitseellisiä
raaka-aineita ja vähentää
jätettä.
Kaikki hyötykäyttöön
Yhtiö ohjaa kaikki toiminnasta
syntyvät jätteet
hyödynnettäviksi joko aineena
tai energiana. Tällä on
positiivinen vaikutus myös
asiakkaan tuotteiden
ekotaseeseen.
|
 |
|
|
 |